Velkaa se on korjausvelkakin

21.03.2015

Oletetaanpa, että ottaisin 300 000 euroa velkaa, ostaisin sillä tontin ja rakentaisin itselleni talon. Kymmenen vuoden päästä kävisi ilmi, että talossa olisi kaikenlaista pientä korjattavaa: katto vuotaa ullakonreunasta, tiskikoneen putki tiputtaa vettä keittiön lattialle, ja ulkovaraston nurkka painuu alas. Lisäksi öljylämmitys alkaa käydä kalliiksi, olisi ehkä pitänyt alunperinkin rakentaa se maalämpö.

Oletetaanpa sitten, että sanon kavereilleni, että en nyt kuitenkaan aio tehdä näille asioille mitään ennen kuin seuraavan kymmenen vuoden päästä. Korjautan ehkä sen ulkovaraston nurkan, mutta muuta en nyt voi tehdä, koska minulla on jo 300 000 euroa lainaa enkä kertakaikkiaan voi ottaa lisää. Suurin osa kavereista osaisi sanoa, että Janka, nyt sä olet ihan pöljä! Etkö sä tajua, että mitä kauemmin sä odotat, että korjaat sen katon, sitä enemmän siellä ullakolla menee rakenteita pilalle, ja sitä kalliimpi lasku siitä tulee! Koska sä joudut kuitenkin korjaamaan sen talon, sehän on ihan sama kuin jos ottaisit lainaa ja maksaisit sille korkoa. Ja jos oikeasti ajattelet, että et koskaan korjaa sitä, niin kohta sulla on talovelkaa, mutta ei taloa.

Ja oletetaan vielä, että minä vain nostelisin hartioitani, ja sanoisin, että no ei nyt kuitenkaan ole varaa ottaa velkaa tätä varten. Lopulta joku kaverini tuskastuu ja sanoo, että Janka, nyt hei järki käteen, mä maksan sulle viissataa euroa puhtaana käteen siitä, että otat multa lainaksi tän 20 000 euroa ja ihan oikeasti korjaat sen katon. En ota enempää korkoa, eikä ole niin kiire sen takaisinmaksunkaan kanssa, maksat ensin sen asuntolainan ja sitten tämän jos inflaatio ei sitä ennen syö kaikkea.

Jos edelleen kieltäydyn, lienee selvää, että olen tyhmä, ja kyse on hölmöstä periaatteesta, että minähän en enempää lainaa ota, rajan olen vetänyt 300 tonniin ja sitä en ylitä. Asia on selvä, kun kyse on omasta talostani. Ilmiötä sanotaan korjausvelaksi - jos et ota oikeaa lainaa välttämätöntä korjausta varten, joudut kuitenkin maksamaan saman summan korkoineen myöhemmin, kun urakka on viimein pakko tehdä ja odotellessa vika on pahentunut.

Kun kyse on valtion tai kunnan omistamista yhteisistä rakennuksista, jostain syystä asia muuttuu täysin käsittämättömäksi. Miksi?