Tietoa yhteiskunnassa

TIEKEn digitaitojen testin deadline meni minulta ohi, koska en saanut ikinä aikaan avata sitä puolueen keskustoimiston kautta PDF-liitteellä (sellaisia digitaitojen testaajia!) saamaani testiohjetta ajoissa. Yritin sanoa, että eikö riitä, kun täällä lukee "filosofian tohtori (tietojenkäsittelytiede)" täällä vaaligalleriassa, mutta puoluetoveri huomautti, että ei lue ollenkaan kaikkialla ja kun sinä aina paasaat noista terveydenhuoltojutuista, niin eihän kukaan edes tiedä, että sinä tiedät näistä mitään.

No juu, ehkä on tuo talouspuoli ollut tässä kampanjassa esillä pikkusen enemmän kuin nämä muut jutut. Mutta minulla siis on myös tietojenkäsittelytieteen tohtorin tutkinto, data-analyysin alalta. Minusta ei koskaan tullut ammattiohjelmoijaa, mikä on hyvä sekä minulle että maailman ohjelmistoille, mutta osaan ohjelmoida kotitarpeiksi, ymmärrän sekä yksilönvapaus- että pakettitasolla miten internet toimii, ja minulle on turha potilasjärjestelmäkoulutuksessa väittää, että diagnoosikentän poistaminen tietyistä näkymistä on "teknisesti mahdotonta". (Ei, esimerkki ei valitettavasti ole keksitty.)

Ja minäpä kerron teille salaisuuden: huolimatta ymmärryksestäni, en voi olla tietoyhteiskunta-asiantuntija, sillä mitään erillistä tietoyhteiskuntaa ei ole olemassakaan. Me elämme kyllä tietoyhteiskunnassa, siinä mielessä, että elämme yhteiskunnassa, jossa erilaisen "tiedon" (tässä tiedoksi lasketaan myös viihteellinen tieto, esimerkiksi elokuva, kirja, tai hassu kissakuva internetissä) luominen, jakaminen, käyttö, integraatio ja käsittely on merkittävää taloudellista, poliittista ja kultuuritoimintaa (määritelmä Wikipediasta). Ei kuitenkaan ole mitään yhteiskunnasta erillistä tieto-osasta, jonka asiantuntija joku voisi olla.

Ja vielä tärkeämmin; ei ole sellaista tietoyhteiskuntaa, jonka asiantuntija hyvä poliittinen päättäjä voisi olla olematta. Yhteiskuntamme on tietoyhteiskunta. "Tämä tietoyhteiskunta-asia ei kuulu minun alaani" on poliittiselta päättäjältä yhtä pöljä lausunto kuin "tämä talouspolitiikka ei nyt oikein kuulu minun alaani", "tämä demokratia ei nyt oikein kosketa minua" tai "ihmisten hyvinvointia saavat miettiä puolueessamme jotkut muut". Jotta voi päättää, näistä on ymmärrettävä. Ei tietenkään itse kaikkea, mutta riittävästi.

Erityisesti on ymmärrettävä, että tietoyhteiskuntaa ei myöskään ole siinä mielessä, että siellä pätisivät jotkut erilliset viidakon lait. Aivan valtaosa niin sanotuista "tietoyhteiskuntakysymyksistä" on ratkaistavissa ajattelematta tietokoneita tai internettiä kertaakaan. Ne ovat moraalisia ja käytännöllisiä kysymyksiä, joihin ei lainkaan vaikuta se, että työvälineenä on internet.

Pitääkö kirjan ALV-kannan olla alennettu? No on päätetty, että pitää. Silloin asiaan ei pitäisi lainkaan vaikuttaa se, onko kirja paperilla vai lukulaitteessa. Saako kansalaisten kirjeitä lukea salaa? No ei saa. Silloin ei saa sähköistä kirjettäkään. Millä ehdoin reaaliaikaisia keskusteluja (esimerkiksi puhelimessa) saa viranomainen kuunnella salaa? No silloin niillä samoilla ehdoilla saa "kuunnella" keskusteluja chatissakin. Saako viranomainen vakoilla ja kytätä ihmisiä vailla mitään epäilyä, rikoksen ennaltaehkäisemiseksi? No ei saa. Ja silloin ei saa internetissäkään, ja sillä, että se olisi teknisesti niin kivaa ja helppoa ei ole asian kanssa yhtään mitään tekemistä. Kannattaako ostaa satojen miljoonien monimutkaista laitetta ennen kuin sen tekniset vaatimukset on kunnolla käyty läpi muidenkin kuin mahdollisen toimittajan toimesta? No ei todellakaan kannattaisi, mutta jostain syystä jo tästä perusfaktasta keskustelu on mahdotonta, kun ollaan tilaamassa tietsikaohjelmaa.

Tietotekniikan asiantuntemusta toki aina välillä edelleen tarvitaan. Joskus tekniikan myötä syntyy aidosti uudenlaisia toimintamalleja - musiikin streaming-palvelut, eräänlainen henkilökohtainen tilausradiokanava ovat yksi esimerkki. Silloin tarvitaan ihmisiä, jotka miettivät, että toimiiko tämä homma todella esimerkiksi tekijänoikeuksien ja muusikoiden palkkioiden osalta niin kuin radiokanava (ei), fyysinen levy (ei), muu-mikä? Ja mikä on kohtuullista, mikä olisi järkevää, mihin ihmiset voidaan pakottaa? Millaisia sääntöjä voidaan oikeasti valvoa? Milloin taiteilijan oikeus sanoa, mitä hänen teoksellaan tehdään, lakkaa? (Jos juuri minun mielipiteeni näistä kiinnostaa, niin lyhyesti: allekirjoitin itse aikanaan Järkeä tekijänoikeuslakiin -kansalaisaloitteen.)

On hienoa, jos eduskunnassa on tietotekniikan asiantuntijoita. Jos minut valitaan eduskuntaan, toimin mielelläni oman eduskuntaryhmäni johtavana neuvoja-antavana kansanedustajana silloin, kun käsitellään digimaailmaan erityisesti liittyviä lakeja. Pystyn siihen kyllä; minulla on koulutus, olen seurannut asiaa, ja verkostoni auttavat tarvittaessa. Mutta minusta on tärkeää, että eduskuntaan valitaan mahdollisimman paljon ihmisiä, jotka eivät ulkoista "digijuttuja" Jonkun Toisen Ongelmiksi, ja kääntäen, että toivottavasti valituiksitulevat kaltaiseni tietoyhteiskunta-asiantuntijatkin ovat nimenomaan tietoyhteiskunta-asiantuntijoita, paino sanalla "yhteiskunta".